Muistutus itselle: ole vähän paremmin läsnä elämässäsi. Havahduin jossain vaiheessa päivää miettimään, olenko kenties syönyt tänään mitään. Löysin vierestäni tyhjän lautasen, eli vastaus on varmaan myöntävä. Tuijotin lautasta ja kävin tuijottamassa muita tiskejä, mutta vieläkään en kyllä tiedä mitä oikein tuli syötyä.

Tämä mysteeri olikin sitten suunnilleen päiväni kohokohta. Missä se loma on kun sitä kaipaa?

Edit. Muistin väärin! Päiväni kohokohta olikin toinen mysteeri. Löysin nimittäin laukustani suklaalevyn jota en muista missään vaiheessa ostaneeni. En tiedä pitäisikö tässä nyt alkaa huolestua. Toisaalta vaikuttaa vähän siltä kuin olisin saamassa hermoromahduksen - mutta toisaalta, suklaata. Ehkä minulla on sivupersoona joka yrittää lahjomalla harhauttaa tietoista persoonaani? Johan tässä on stressistä puhjennut jo yksi ihottuma, kai se suvussa kulkeva skitsofrenia menisi siinä sivussa. Ihan siis vinkkinä vaan jos joku on kuulolla: luulenpa että jos vielä suklaan lisäksi jääkaapista löytyisi mysteeristä sushia, en sitten millään tavoin kiinnittäisi huomiota mihinkään kauheuksiin joita kenties huomaamattani puuhailisin.

Ps. Voisitko viimein tehdä ne rästissä olevat koulutyöt. T: se tylsempi persoonasi.

Psps. Jos tämä merkintä näyttää jotenkin kummalta niin se johtuu siitä että tietokoneellakaan ei nykyisin mene oikein putkeen. Ensin se söi nekin koulutyöt joita olin ehtinyt kirjoittaa ja näemmä journaliakaan ei saisi päivittää. Onkohan tämä nyt salaliitto?

Yksi syy siihen että pidän nettipäiväkirjaa on huono muisti - onpa edes joku paikka mistä voi tarkistaa missä oli kolme vuotta sitten. Paha vain että nykyistä tahtia näytän kohta olleen tästäkin vuodesta puolet flunssassa. Korjaan sen luulon nyt: en ole enää kipeä, joskaan muuten elämä on samaa juoksemista kuin ennen sairastumistakin. Ei tämä oikein ole sellaista elämää jota haluaisin elää, mutta kuvittelen käyneeni vaihtokauppaa tulevaisuuden kanssa: jos tämän vuoden käyttää kiireeseen ja epämukavuuteen, seuraavaa ei tarvitse. (Tälle voin sitten naureskella vuoden päästä.)

Tuohon lopetin kirjoittamisen eilen kun tulin liian kipeäksi. Tämä näyttää muuttuvan sairauspäiväkirjaksi muutenkin kuin vain vitsinä. Joka tapauksessa, marraskuun lopussa vuonna 09 olen käynyt auttamattoman myöhässä metsästämässä esseekirjoja ja todennut, etten ole ainoa saamaton ihminen maailmassa. Sosiaalitutkimuksen kirjastosta etsimäni kirja oli ollut lainassa vuodesta 2005 asti. Toissailtana istuin väitöstilaisuuden karonkassa Hotelli Arthurin kabinetissa. Illallistin cocktailmekossa suvun aikuisten pöydässä, jossa juoruttiin sairauksista ja perinnöistä. Mietin, minkälaista olisi ollut kasvaa tuntien kuuluvansa sukuun tai johonkin paikkaan eikä identifioitua aina jonnekin kuulumattomaksi, ja kumpi sitten olisi elämisen kannalta helpompaa.